Sukututkijoiden syysretki Sodankylän kautta Unarin-Luusuaan
Päivitetty 10.10.05
Lauantaina 17.9.2005 aamuauringon kirkkaasti paistaessa lähdimme kohti pohjoista. Mukana oli 14 sukututkimuksesta kiinnostunutta. Aamulla oli saatu vihiä, että lapissa olisi jo lunta. Meitä sää kuitenkin helli koko päivän ja pääsimme ruskaa ihastelemaan. Maaruska varsinkin oli kaunista katsottavaa, sikäli mikäli siihen liikeni aikaa, sillä sukulaisuussuhteissa riitti selvittelemistä. Sukututkijathan löytävät helposti sukusiteitä toisiinsa. Saavuimme muutaman tunnin ajelun jälkeen Sodankylään, jossa ruokailun jälkeen siirryimme vanhan kirkon huomaan. Suntio Maija Niva esitteli meille paikkoja. Kirkko on rakennettu v.1689 ja se on Suomessa parhaiten säilyneitä kirkkoja ja vanhimpia Lapissa säilyneitä puukirkkoja. Kirkko on toiminut saamelaisten ja uudisasukkaiden yhteisenä jumalanpalveluspaikkana, jonne on saavuttu talvisin porolla ajaen ja kesäisin veneillä. Nykyisinkin kirkossa toimitetaan vihkiäisiä ja kesäaikaan pienimuotoisia hartaustilaisuuksia.
Sodankylästä lähdimme laskeutumaan jo alaspäin, kohti Unarin-Luusuaa. Tie oli tietyön alla, mutta tunnin rytistelyn jälkeen saavuimme kauniin Unarinjärven rannalle. Siellä meitä oli vastassa Heikki Huttula ja hänen kotimuseonsa. Vanha aitta oli täynnä esineitä ja tarvekaluja. Hämärässä tutkimme aarteita, Heikin kertoessa niihin liittyviä tarinoita. Muistot heräsivät vanhoja puuluistimia katsellessa. Vanerinen matkalaukku tekisi vaikutuksen tämän päivän matkustajaankin. Museon isännän mieleen olivat vanhat höylät, joita oli kerääntynyt toistasataa erilaista. Ketunpyynnissä käytetty käpälälauta näytti tehokkaalta ansalta. Kotimuseon esineet on kerätty oman suvun jäämistöistä, osa ostettu kirpputoreilta, ja osa saatu lahjoituksina. Arvokasta omaisuutta, jota ei voi rahassa mitata.
Makoisille kahveille päästiin asuintalon puolelle, ja siellä meille kertoili Lapin historiasta naapurin asukas, historian kirjoittaja, fil.kand. Samuli Onnela. Ensimmäiseksi hän säväytti meitä sukututkijoitten nimivalinnalla. Pelkäsi jo luulleensa että olimme ottaneet nimeksi Kemin Lapin sukututkijat, mutta onneksi niin ei ollut, sillä Kemin Lappihan tarkoittaa heidän asuinaluettaan. Meidän nykyinen nimi Meri-Lappi ei myöskään ollut hänen mieleen, koska virallisesti sellaista paikkaa ei ole olemassakaan. No, ehkäpä siitäkin tulee ajansaatossa historiaa.
Mielenkiintoista kerrottavaa Onnelalla olikin Lapin asutuksesta. 1600-luvun loppupuolella ”Kalmarin Plakaatti” antoi luvan Lapin asuttamiseen. Sitä ennen kuitenkin uudisasukkaat tulivat luvatta lappalaisten asuinalueille. Säilyneitä asiakirjoja onkin paljon, koska riita-asioita puitiin käräjillä. Eräs uudisasukas Paavali oli ollut varsinainen esitaistelija. Ensin hän kahinoi lappalaisia vastaan ja myöhemmin kun sai heidät puolelleen, taistelivat he yhdessä taas uusia uudisasukkaita vastaan. Ja kun Lapista ollaan niin tottahan tämä Paavali sattui myös meidän muutamien sukuun.
Päivä kului nopeasti ja mukavasti. Monia kokemuksia rikkaampana palailimme kotiin, suunnitellen uusia tutustumiskohteita.
Kymmenen ensimmäistä lkuvaa on otettu Sodankylän kirkolta ja loput Unaroin Luusuasta.
