Reissulla Oulussa 14.4.2007
päivitetty 18.4.07
Â
Meri-Lapin Sukututkijat järjesti lauantaina 14.4. yhteisen reissun Ouluun. Mukaan lähti joukko innokkaita tutkijoita. Matka oli jäsenille ilmainen. Matkaa määränpäänä olivat Oulun Maakunta-arkisto ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntamuseo.
Maakunta-arkistolla oltiin suunnitellusti klo 8.00 aikoihin. Arkistolta lähdettiin klo yhden aikoihin ruokailemaan, mutta aikaisemmilta reissuilta tuttu Raxin buffetti oli tupaten täynnä ja ruoka loppui. Koko Oulu tuntui lähtenee samana lauantai-päivänä liikeelle. Hetken pohdiskelun jälkeen, jossa vaihtoehtona oli mm. läheinen pizzapaikka, siirrytiin Stockmanin yläkerran lounasravintolaan.
Syönnin päälle sitten mentiin kävelypelillä kohti Ainolan puistoa, ja siellä sijaitsevaa Pohjois-Pohjanmaan Museota.
Â
Museolla saimme opastetun kiertokäynnin museon kolmessa, neljässä jos kellarikin lasketaan, kerroksessa olevaan perusnäyttelyyn, joka valaisi niin Oulun kaupungin, kuin laajemmalti Lapinkin historiaa.
Mukavaa oli ja aika kului rattoisasti. Kotona Kemissä oltiin klo kuuden maissa. Päivän reissu oli päättynyt.
Â
Â
Â