Retki Kierikkikeskukseen 1.8.2009
päivitetty 2.8.09
Â
Retki Kierikkikeskukseen alkoi hyvissä merkeissä lauantai aamuna. Ilma oli lämmin, eikä pilviäkään näkynyt taivaalla. Pessimistisimmät toki olivat pakanneet sadetakin tai ottaneet sateenvarjon mukaansa ihan kaiken varalta.
Olimme Kierikissä Kivikauden maerkkinoiden aikaan. Niitä vietettiin 31.7.-2.8.2009.
Kierikkikeskusen näyttelyn katselun jälkeen alkoi klo 12.00 ohjattu opastus kivikauden kylään, jonka asuttamalla hiekkaisella rannalla pääsimme seuraamaan oikean kivikauden heimon arkipäiväisiä touhuja, kuten esimerkiksi tulen sytyttämistä kahta puuta hankaamalla, jännittävää ja dramaattista kivikauden pystypainia, jossa miehet ja naisetkin ottivat mittaa toisistaa.
Esityksessä kivikauden työkaluja käyttämällä nyljettiin ja perattiin sorsa, joka sitten paistettiin kahden kuumennetun laattakiven välissä. Muutakin kivikauden ruokaa valmistettiin, tammenterhopuuroa karpalolla lämmitettyjen kivien avulla.
Vierailla, niin lapsilla kuin lapsenmielisilläkin, oli mahdollisuus koettaa jousiammuntaa ja keihäänheittoa taikka koettaa kärsivällisyyttään kivenhionnassa.
Vieraiden ei toki onneksi tarvinnut tyytyä kivikauden ruokalajeihin, vaan tarjolla oli loimulohta, kurkkua ja rieskaa, ja mehua, kahvia ja teetä. Oli myös mahdollisuus saunoa kivikauden hikimajassa ym. ohjelmaa.
Ilma oli erittäin lämmin, välillä liiankin lämmin. Onneksi tuuli vilvoitti ilmaa välillä puhaltaessaan joelta.
Kannattaa käydä siis Kierikissä, ainkin Kivikauden markkinoiden aikaan.