päivitetty 30.3.08

 

Joulukuu 2007

(Onnellista uutta vuotta!)

31.12.07 Jo riittää digitoiminen... tältä vuodelta. Loppuun asti rutistaen tänään saatu rullalta IK 283 loppuun Perukirjat 1804-1833. Vielä on lopussa   Perukirjat 1830-1846, joka jatkuu seuraavalle rulllle IK 284. Se onkin sitten ensi vuoden juttuja.

29.12.07 Konelle saatu erä Kemiä. Jatkettu Perukirjat 1804-1833 parissa (IK 283). Riittoisa rulla tuntuu olevan.

28.12.07 Työn alla Kemin rulla IK 283, josta nyt konelle siirtyi Perukirjoista 1804-1833 kolmisen sataa kuvaa.

27.12.07 Vaikka välipäivä olikin, niin loppuun asti tiukka linja. Polteltu levylle vanhoja digitointeja. Aloitettu Kemin rulla IK 283, josta koneelle loppuosa Perukirjat 1600-luku-1803. Se alkoi rullalta IK 282, jonka Risto on jo ehtinyt hoidella. Rulla IK 283 näkyy olevan koko rulla Perukirjoja, samoin kuin seuraavakin, IK 284. Niidenpä parissa kevät kai sitten alkaa. Kevään tavoitteena on saada koneelle lisää Alatorniota, ja Ouluakin on jossakin välissä tarkoitus digitoida.

Meri-Lapin Sukututkijat toivottaa jäsenilleen ja yhteistyökumppaneille Hyvää Joulua ja Onnellista uutta vuotta!

20.12.07 Kemiä konelle. Nyt Tilikirja 1765-1822 (alku). Jatkuu rullala IK 282, jonka Risto jo ottanut.

18.1.207 Kemiä koneelle. Nyt rullalta IK 281 Tilikirja 1738-1764.

13.12.07 Yllätysvierailu torstaina 13.12.2007 klo 18.00 Kemin TO:n luokassa 211. Heikki Lampela tulee kertomaankirjastaan "Kahdeksan Eerikkiä ja emännät". Kirja käsittelee Tervolassa sijaitsevaa Lampelan sukutilaa vuodesta 1603 alkaen. Molemmissa tilaisuuksissa luennoitsijoitten kirjoja voi ostaa. Myös ei jäsenille tilaisuudet ovat vapaita.

12.12.07 Koneelle siirtyi lisää Kemiä rullalta IK 281. Nyt Tilikirja 1728-1737.

11.12.07 Yhdistyksen kirjastoon saatu Kaisa Matilan teos "Mursun ja Matinahon (Matilan) sukua Iin Oijärveltä" (2007). [Kirjastoluetteloon...]

11.12.07 Neuvontapäivä ti 11.12. Paikka Kemin kaupunginkirjaston kotiseutuosasto. Aika klo 17.00-19.00. Oli tavallista vilkampi ilta kuin yleensä.
Risto nakutteli samalla koneelle Kemin rullaa IK 282. Koneelle Perukirjoja 1600-luku - 1803 sekä Tilikirjat 1765-1822/2, 1765-1822/3 ja 1765-1822/4.
Myös rullalta IK 281 koneelle päätyi tavaraa. Nyt Tilikirja 17117-1727. Kone 2 oli yllättävän nopean. Ei liene ollut yhtä nopeana koskaan, kun paukutti koneelle noin 200 kuvaa tuntiin. Yleensä menee reippaasti alle sen.

Sukutieto -lehti 2007: 49.12.07 Yhdistyksen kirjastoon saapunut uusin Sukutieto, vuoden 2007 numero 4.  Lehti sisältää mm. Maija Vainion mielenkiintoisen artikkelin "Helsinkiläiset ja  kolera 1831" (s. 6-13) sekä Heli Jokisen artikkelin "Kotijoukot" (s. 14-16) Amerikanleskien elämästä. [Kirjastoluetteloon...]

7.12.07 Risto saikin jo oman Kiteen-urakkansa valmiiksi. Kitee 2144 sisälsi Rippikirjaa 1853-1864, joka jäi kesken. Jatkuu jossakin, ehkä korteilla.

Kemiä on on digoitu nyt rullalta IKL 281 Kemi Tilikirjat 1700-1716 loppuun.

7.12.07 Lisää Suomusjärveä saataville. Nyt Suomusjärvi Rippikirjat 1737-1750, 1725-1736 ja 1698-1712 [sinne tästä].

5.12.07 Isompi pompsi Suomusjärveä lisää. Nyt saataville Suomusjärvi Rippikirja 1758-1785, Riippikirja 1761-1796, Rippikirja 1751-1771 sekä Rippikirja 1772-1795 [sinne tästä].

3.12.07 Kemin rullaa IK 281 koneelle seuraavasti: Kemi Tarkastusptk 1707-1710 (loppuosa), Tarkastusptk 1846, Tilikirja 1649-1697 sekä Kalustoluettelo 1649-1674 samoin kuin kesken vielä Tilikirjat 1700-1716.

3.12.007 Risto puolestaan tikiteerannut Kiteen rullaa TK 2143. Rulla sisältää Kiteen rippikirjoja 1839-1852 II (B1A10) 435 kuvaa ja Rippikirjat 1853-1864 I (B1A11) 391 kuvaa. Kirjat jatkuu rullalla TK 2144.

Marraskuu 2007

30.11.07 Erä Suomusjärveä tullut nettiin. Suomen Sukuhistoriallisen yhdistyksen kotisivulle Suomusjärvi Rippikirja 1796-1807 [sinne tästä].

29.11.07 Iso erä Kuivaniemeä tullut Suomen Sukuhistoriallisen yhdistyksen sivuille. Nyt saati esille Kuivaniemi  Pitäjänkokouksia, 1847-1863, Muuttaneet 1853-1883, Vierasseurakuntalaisia 1850-1883, Syntyneet 1835-1875, Syntyneet 1773-1834, Kuolleet 1772-1834, Vihityt 1773-1834  [sinne tästä].

28.11.07 Kiteen rullia tullut koneelle lisäksi seuraavat: Kitee Rippikirjat 1821-1832 Osa 2 (loppu), Rippikirat 1833-1838 osa 1, Rippikirjat 1833-1838 osa 2, Rippikirjat 1839-1852 osa 1, 1839-1852 osas 2. Seuraavaksi Ristolla on ohjlemassa Kiteen rullat TK 2143 ja TK 2144.
Uukuniemeä seuraavasti: Perunkirjat 1721-1831, 1856-1860 (TK 2140), Sekalaiset asiakirjat 1751-1834 (TK 2140), Muut asiakirjat 1768 (TK 2140).

Puheenjohtajan ilmoituksen mukaan kuvia kemiläisten voimin netissä 29.11.07 kaikkiaan 72708 kuvaa.

27.11.07 Yhteistilaisuus on tiistaina 27.11. klo 18.00 Kemin OP:lla kokoustiloissa. Kuulemme tällä kertaa Kaisa Matilan kertovan meille Mursun-Matinahon (Matilan) suvusta Iin Oijärveltä. OP on luvannut kahvit ja nisut, katsotaan saadaanko sinne muutakin. Luennoitsijoitten kirjoja voi ostaa. Myös ei jäsenille tilaisuudet ovat vapaita. Joulukuu rauhoitetaan, seuraava yhteistilaisuus tammikuussa, johon on Liisa Vuomajärvi lupautunut pitämään esitelmän Jäneslampi-Palovaara suvusta.

27.11.07 Risto urakoinut koneelle Kiteen rullia. Koneella myös rulla TK 2141. Siinä on loppu rippikirjasta 1797-1802 sekä Kiteen rippikirjat 1803-1808, rk 1809-1820, osa 1 rippikirjasta 1821-1832 sekä alku osasta 2 rippikirjasta 1821-1832.
Koneelle saatu myös Kemin rulla IK 280, jossa siis Tarkistuspöytäkirjoja.

26.11.07 Risto digiteerannut niitä Kiteen rullia. Rullalta TK 2140 sisältää Viipurin läänin Uukuniemen perunkirjoja 1727-1831 ja 1856-1860. Muut as kirjat 1768, Sekal. as. kirjat 1731-1834. Samasswa rullassa lopussa Kiteen Rippikirja 1790-1796 sekä alku rippikirjasta 1797-1802.
Samoin on aloiteltu Kemiä. Nyt työn alla rulla IK 280, jossa Tarkastuspöytäkirjoja.

25.11.07 Alatorniota lisää nettiin. Nyt saatiin Suomen Sukuhistoriallisen Yhdistyksen sivulle Alatorniosta     Asiakirjoja 1617-1818 [sinne tästä].

22.11.07 Ristolle tuli viisi rullaa Kiteen filmejä, joten niiden parissa menee jokunen päivä. Risto koettaa omaakin tutkimustaan edistää välillä. Kemin rullien osalta työ jatkuu rulla IK 280 parissa, jossa on Tarkastuspöytäkirjoja.

Puheenjohtajalta terveisiä. Joidenkin jäsenten sähköpostit siis palailevat takaisin. Ainakin seuraavilta sä-postit tulevat takaisin: Kirsti.T, Timo.H ja Esa.J, olisi hyvä jos ilmoittaisivat sä-postiosoitteensa. Samoin jäsenet, joilla on sp ja jotka eivät ole saaneet  21.11. mennyttä sä-postia, saisivat lähettää sp-osoitteensa puheenjohtajalle os. ristohenrik[at]gmail.com.

13.11.07 Neuvontapäivä ti 13.11. Paikka Kemin kaupunginkirjaston kotiseutuosasto. Aika klo 17.00-19.00. Aluksi hallituksen kokous, jossa pikaisesti ensi vuoden toimintasuunnitelma ym.

Puheenjohtajalta sellaista viestiä, että tarkistakaapa, että olette ilmoitelleen sähköpostiosoitteenne muutokset. Jos ei ole viime aikoina tullut sähköpostia yhdistyksen tapahtrumien tiimoilta, ei ole osoitteet kunnossa. Osa viesteitä kun tulee bumerangina takaisin.

9.11.07 Risto jälleen Kemin rullien parissa. Urakoitu koneelle IK 279, joka   sisältää Muuttokirjoja 1851-1860 jatko-osa. Rullalla myöskin Pitäjän kok. ptk.: 1739-1825, 1825-1846 ja1851-1874 sekä Tarkastus ptk. 1673-1804 alku.

3.11.07 Samoin digitoitu Kemin rulla IK 278, jossa siinäkin muttokirjoja: 1827-1844, 1839-1850 ja 1851-1860.

2.11.07 Risto on digiteeraillut kirjastolla. Työn alla yhä ollut IK 277, jossa Muuttokirjoja.

2.11.07 Alatornionta lisää nettiin, nyt Alatornio Rippikirjat 1852-1858 [sinne tästä].

Lokakuu 2007

31.10.07 Risto jatkoi rullan IK 277 parissa. Koneelle saatu Kemin Muuttokirjoja 1802-1815.

Yhdistyksen kirjastoon saatu Rovaniemeltä terveisiä. Pistivät tulemaan uuden lehtensä. Posti kantoi lootaan "Sukujotos 2007 n:o 3:men. [Kirjastoluetteloon...]

Kirjastoon saatu myöskin Genos 2007: 3. Lehti sisältää mm. Ulla Koskisen ja Virpi Nissilän artikkelin "Lavilan suvun naiset käräjillä" (s. 103-122), Eero Korpelan artikkelin "Pelttarin perintötalo ja sen omistajasuku Vampulassa" (s. 123-129),  Jouni Keskisen artikklein "Christina Staffanintyttären per4he Marttilan krouvin ja Judiuksen kolme polvea nuijasodasta isoonvihaan" (s. 130-138) ja Teppo Ylitalon artikkelin "Elitti vaivertaiset tuomareina? Lautamiesten sukuverkostot ja varallisuus Lapuan käräjäkunnassa 1700-luvun jälkipuoliskolla" (s. 139-153). [Kirjastoluetteloon...]

30.10.07 Risto jatkoi Kemin parissa. Koneelle saatu keskeneräisen rulla IK 276:den lopusta Muuttokirjoja 1747-1829 sekä IK 277sisältämää jatkoa.

Innokkkaita oululaisia (oululainen) on pistäytynyt Kemin kaupunginkirjastossa digitoimassa. Oulusta kun siirtyi SSHY:n kone Rovaniemelle ja joitakin projekteja jäi kesken. Kiitettävää omistautumista hankkeeseen.

Rovaniemelläisetkin ovat aloitelleet omia digitiointejaan. Menestystä ja jaksamista kollegoille pohjoiseen. Kuva kerrallaan... homma etenee.

30.10.07 Erä Alatorniota nettiin. Nyt Rippikirjat 1800-1818 [sinne tästä].

27.10.07 Matka Ouluun, kohteena Oulun Maakunta-arkisto sekä Oulun yliopiston kirjasto. Lähtö klo 6.30 Kemin linja-auto asema. Kyyti sisältyy jäsenmaksuun. Mahdollisuus mennä myös Oulun yliopiston kirjastoon. Ilmoittautua voi sp:llä tai puhelimella 0407017643/risto.

23.10.07 Risto on ahkeroinut oikein urakalla. Työn alla ollut Alatornion uusintoja sekä Kemin vielä tekemättömiä. Konelle saatu rullaa IK 275, josta Kemi Kuolleet 1738-18256, Syntyneet 1757-1788, Syntyneet 1853-1877

24.10.07 Kemiä lisää koneelle. Risto urakoi IK 275:ttä. Kemi Vihityt 1738-1825, Syntyneet 1698-1715, 1757-1788 ja Vihityt 1698-1716.

17.10.07 Erä Karunkia nettiin Suomen Sukuhistoriallien yhdistyksen sivuille. Nyt saataville Karunki Syntyneet 1858-1877 [sinne tästä]

17.10.07 Nivalan rippeitä Sukuhistoriallisen Yhdiostyksen sivuille. Nyt Nivala Rippikirjat 1839-1845 [sinne tästä]

16.10.07 Sukuhistoriallisen yhdistyksen kotisivulle tullut jälleen Nivalaa. Nivala Rippikirjat 1818-1824. Samoin Nivala Rippikirjat 1804-1810 sekä Nivala Rippikirjat 1811-1817 [sinne tästä].

14.10.07 Sukuhistoriallisen yhdistyksen kotisivulle tullut lisää erä Nivalaa. Nivala Rippikirjat 1825-1831 ja Rippikirjat Nivala Rippikirjat 1832-1838 [sinne tästä].

11.10.07 Risto on reippaana istuskellut kirjastolla digitoimassa ja CD-levyllekin jo poltellut pastori Erkki Koiviston tutkimuksista rullan PR 37. Kuvat käsittelevät Savukosken, Sodankylän ja Pelkosenniemen kohdalla perheet 1 - 795. Sukuja on aika useita. Posiolta perheet 195-333. Useita sukuja. Tervolasta nide 1; perheet 1-916 ja nide 2 perheet 1001-1914. Useita sukuja. Kaikkien sukujen alut ovat 1600-luvun puolelta - osalta jopa 1500- luvun lopusta. Kuvat ovat luettelemattomia, eikä niitä laiteta nettiin. Tehdään lisää, mikäli tarvetta ja kiinnostusta ilmenee. Jäsenille jäseneduilla, ei jäsenet aikaisemmin ilmoitetulla levyn hinnalla.

9.10.07 Neuvontapäivä oli tarkoitus pitää ti 9.10. Paikka Kemin kaupunginkirjaston kotiseutuosasto. Aika klo 17.00-19.00. Hox! Päivä muuttunut maanantaiksi kirjaston aukiolon muutosten vuoksi.

9.10.07 Sukuhistoriallisen yhdistyksen kotisivulle tullut Nivalaa. Nyt Nivala Rippikirjat 1846-1854 sekä Nivala Rippikirjat 1855-1864 [sinne tästä].

8.10.07 Neuvontapäivä  ma 8.10. Paikka Kemin kaupunginkirjaston kotiseutuosasto. Aika klo 17.00-19.00.

Kemin kaupungin kirjaston aukioloajat muuttuneet. Kemin kaupungin pakkolomien vuoksi kirjaston aukioloaikoja on supistettu viikoilla 41 - 44. Kirjastoauto ja Veitsiluodon kirjasto ovat suljettuina 22.10.-4.11.2007. Aukioloajat 8.10.-4.11.2007:
    ma 14-19
    ti 11-16
    ke 11-16
    to 14-19
    pe 11-16
    la suljettu
    su lehtilukusali 11-15

Syyskuu 2007

28.9.07 Sukututkimuksen jatkokurssi alkaa Kemin Työväenopistolla 28.9. (päättyy 7.12.2007). Kurssissa oppitunteja 60 ja kurssimaksu 80e. Opettajana toimi kummassakin Kauko Kuusela, Jouko Autio ja Seija Pulkamo. Lisätietoja ja ilmoittautumiset KTO:n toimistolle taikka numeroon 258 240 tai 0400-294 612. Hox!! Kauko Kuuselalta tulleen tiedon mukaan jatkokurssi ei alakaan. Ilmoittautuneita ei KTO:lle tullut tarpeeksi. Jatkokurssi järjestetään Tervolassa marraskuussa. Onko lähtijöitä sinne päin? Kimppakyydillä pääsee mm. Riston mukana, jos lähtijöitä ilmaantuu. Ilmoitelkaapa Ristolle puh. 040-701 7643. Samoin on alustavasti suunnitteilla ensi tammikuulle sukututkimuksen peruskurssi Kemiin.

24.9.07 Suomen Sukuhistioriallisen yhdistyksen sivuille tullut jälleen Kemin nakuttamaa tavaraa. Nyt saatu nettiin Sysmän Rippikirjat 1787-1790 [sinne tästä].

24.9.07 Matti Ylipiessa esitteli Wassermanin sukua ja sen vaiheita syksyn yhteistilaisuudessa. Paikkana oli vanha tuttu paikka OP:n kokoustilat (Valtakatu) ma 24.9.07.  Aluksi pidettiin yhdistyksen hallituksen kokous klo 17.30, yhteistilaisuus alkoi klo 18.30. Kahvituksesta ja makoisista pullista kiitokset OP:lle.

Kovalainen Matinlassi kirjanenTapani Kovalaine Joensuusta otti yhteyttä kirjeitse ja lahjoitti yhdistyksen kirjastoon kaksi kappaletta laatimaansa Matinlassin suvun historiikkia "Matinlassi. 400-vuotias suku pohjolasta" (2007). Vihkoset on liitetty yhdistyksen kirjastoon. Kiitoksen vain Tapanille Joensuuhun.[Kirjastoluetteloon...]

Otavan Opistokin jälleen uskollisesti muisti yhdistystä kirjeellään. Kursseja löytyy opistolta niin Sukututkimuksen perusteista vanhojen kuvien digitoimiseen. [Vilkaise täältä].

 Sukutieto -lehti 2007: 3Genos -lehti 2007: 2Yhdistyksen kirjastoon saatu myöskin uusi Sukutieto-lehti. Posti toi Sukutieto 2007 n:o 3:en. Lehdessä mm. Veli-Matti Aution mielenkiintoinen artikkeli "Jully Ramsay - sukututkimuksen grand old lady" (s. 6-13). [Kirjastoluetteloon...]

Samoin on saapunut uusi Genos-lehti. Genos 2007: 2 sisältää mm. artikkelin Markku Kourilehden artikelin "Oulun merimieshuoneen arkiston aukko ja sen korvaaminen Oulun kaupungin arkiston asiakirjoilla" (s. 86-92). [Kirjastoluetteloon...]

21.9.07 Sukututkimuksen peruskurssi Kemin Työväenopistolla alkaa 21.9. (päättyy 7.12.2007).  Kurssissa oppitunteja 40 ja kurssimaksu 60 e. Opettajana toimi Kauko Kuusela, Jouko Autio ja Seija Pulkamo. Lisätietoja ja ilmoittautumiset KTO:n toimistolle taikka numeroon 258 240 tai 0400-294 612.

20.9.07 Risto urakoi loppuun Helsingin yhtenäisen seurakunnan kortit.

17.9.07 Risto ahersi jälleen Helsingin yhtenäisen seurakunnan parissa.

16.9.07 Suomen Sukuhistoriallisen yhdistyksen sivuille ilmaantunut erä Sysmää. Nyt Sysmän Rippikirjat 1791-1796 [sinne tästä].

14.9.07 Suomen Sukuhistoriallisen yhdistyksen sivuille päivitetty Kemin tekeleitä. Nyt saatu esille erä Sysmää, Sysmän Rippikirjat 1797-1802 [sinne tästä].

12.9.07 Risto jälleen työsti Helsinkiä.

11.9.07 Neuvontapäivä ti 11.9. Paikka Kemin kaupunginkirjaston kotiseutuosasto. Aika klo 17.00-19.00.

6.9.07 Risto pakersi jälleen Helsingin yhtenäisen seurakunnan korttien parissa. Koneelle Lastenkirjat 1856-1869 3L (Mko 122-135) sekä alkua Rippikirjat 1870-1881 1P (Mko 136-169)..

6.9.07 Päivitetty digitoitujen listaa. Riston laskelmien mukaan netissä tällä hetkellä (5.9.07 klo 20.05) kuvia 55.146 kpl

1.9.07 Kemin kaupunginkirjasto on siirtynyt talviaikaan. Kirjasto on avoinna arkisin ma-to klo 10.00-19.00, pe 10-15. Kirjasto on avoinna myöskin lauantaisin, klo 10.00-15.00.

Yhäkin kyselläään: Joku jäsenistä taikka satunnaisista sivulla vierailevista, josko tietoa olisi. Kuka on tutkinut Särkikankaan sukua? Viljo on kuollut ja sukulaiset eivät tunne tekijää, ovat kiinnostuneita asiasta ja tehdystä tutkimuksesta. Joka tietää asiasta jotakin, ole hyvä ja soita 045-651 86 79.

Elokuu 2007

27.8.07 Ristolla työn alla Helsingin yhtenäisen seurakunnan Pääkirja [Rippikirja] 1856-1869, mainitun kirjan viimeinen eli kolmas nide, joka tuli tilauksessa vähän niinkuin ylimääräisenä. Pitää ottaa ne alkupään kortit vielä tässä kunhan ehditään.

24.8.07 Kesä on nyt virallisesti päättynyt, Risto on palannut kairoista ja marjamailta. Risto aloitteli saataville tulleiden Helsingin yhtenäisen seurakunnan muuttaneiden nakuttelun koneelle. Koneelle saatiin Muuttaneet srksta 1851-1905.

Sukujotos -lehti 2007: 2Rovaniemeltä kollegat muistivat omalla lehdellään. Saapunut postissa Sukujotos 2007: 2. Lehdessä on mm. Teuvo Nikan artikkeli "Poussu Sakarin jälkipolvet Amerikassa". [Kirjastoluetteloon...]

Jostakin ilmaantui myöskin Sukuviesti 2007: 2. Kolmonen onkin jo kirjastossa. Lehdessä m.m mielenkintoinen Heikki Mannisen artikkeli "Oman sairauden syy opetti Sari Jokela-Hartikaisen sukututkijaksi" (s. 9). [Kirjastoluetteloon...]

Lehdet saatavilla yhdistyksen kirjastolla Kemin Työväenopiston toimistolla.

Kokouksen tiimoilta tiedotettavaa: Syksynretkeksi on päätetty 27.10.07 tehdä reissu Ouluun, kohteena Oulun Maakunta-arkisto sekä Oulun yliopiston kirjasto. Jatkettiin ensi kevään /kesän mahdollista itärajan taakse (esim. Uhtuan suunalle "Kalevalakylään") tehtävän retken suunnittelua. Tarkoitus tarkemmin tutkia kiinnostusta matkaan lähtöön, myös esim. josko Oulussa tai Rovaniemellä olisi kiinnostusta yhteisreissuun. Jos jäsenistössä on kiinnostuneita, voi ottaa yhteyttä Ristoon (puh.040-701 7643). 

Syksyn yhteistilaisuus järjestetään OP-tiloissa 24.9.07 aiheena Wassermanin suku. Neuvontaillat on päätetty jälleen aloitella. Neuvontailta on entiseen malliin joka kuukauden toinen tiistai, ensimmäinen kerta ti 11.9. (sitten ti 9.10., ti 13.11. ja ti 11.12.) Paikkana Kemin kaupunginkirjato kotiseutuosasto, aika klo 17.00-19.30.

Digitointiprojekti jatkuu entiseen malliin, kunhan marja-aika tästä päättyy. Syksy menee aluksi ainakin loppujen Kemin kirjojen parissa. Kaikkea muutakin saataville tulevaa materiaalia toki digitoidaan. Seuraavaksi on saataville tulossa erä Helsingin yhtenäisen seurakunnan pääkirjaa ja muuttaneita. Lisäksi on lupailtu erään uuden jäsenemme toimesta digitoitua Sortavalaa nettiin laitettavaksi.

16.8.07 Hallituksen kokous, jossa tarkastellaan loppuvuoden ja muuta tulevaa ohjelmaa. Kokoonnutaan Meri-Lapin Toimihenkilöiden tiloissa ( Kelan talo 1-kerros Kemi) torstaina 16.8.2007 klo 18.00. Asioina normaalien rutiiniasioiden lisäksi mahdollinen syksyn retki, Venäjän
puolelle tehtävä retki, ym.

Kemin työväenopiston ohjelmaKemin Työväenopiston uusi kurssivihko tullut postin mukana. KTO järjestää syksyllä 2007 Sukututkimuksen peruskurssin ja Sukututkimuksen jatkokurssin. Opettajana toimi kummassakin Kauko Kuusela, Jouko Autio ja Seija Pulkamo. Peruskurssin (oppitunteja 40) kurssimaksu 60 e, jatkokurssin (oppitunteja 60) kurssimaksu 80e.
Peruskurssi alkaa 21.9. ja päättyy 7.12.2007. Jatkokurssi alkaa 28.9 ja päättyy 7.12.2007. Lisätietoja ja ilmoittautumiset KTO:n toimistolle taikka numeroon 258 240 tai 0400-294 612.

 8.8.07 Koneelle lisää Siikajärveä. Nyt Siikajärvi Muuttaneet srkaan 1885-1903 (Ba4), Siikajärvi Muuttaneet srksta 1885-1901 (Ba4)

6.8.07 Digitoitu saataville tulleita Siikajärven kortteja. Konelle Siikajärvi Muuttaneet srkaan 1862-1886 (Ba3), Siikajärvi Muuttaneet srksta 1882-1885 (Ba3). 

Hiljaista on ollut kirjastolla. Joillakin on näemmä jäänyt lomamoodi päälle.

Heinäkuu 2007

Huom. joku jäsenistä taikka satunnaisista sivulla vierailevista. Kuka on tutkinut Särkikankaan sukua? Vilho on kuollut ja sukulaiset eivät tunne tekijää, ovat kiinnostuneita asiasta ja tutkimuksesta. Joka tietää asiasta jotakin, ole hyvä ja soita 045-651 86 79.

20.7.07 Digitoitu loput kortit Revonlahtea. Muuttaneet 1833-1906 loput.

17.7.07 Digitoitu jokunen kortti Revonlahden Muuttaneita 1833-1906 (Mko).

Kemin kaupunginkirjasto suljettuna  2.-15.7 (pakkoloma)

Kesäkuu 2007

Kakutustilaisuus meni hyvin. Kakkua oli rittävästi ja kahvikin oli kuumaa. Kahvittelijoita oli pöydän kahta puolen ja keskustelu tietysti kävi kahviakin kuumempana. Aiheen varmaankin arvannette - sukututkimus ja suvut, mikänpä muu. Valokuvia ei kukaan muistanut ottaa tilaisuudesta.

27.6.07 Digitoijille kakkukahvit keskiviikkona 27.6.2007 klo 18.30 - 20.00. Paikkana Kelan talo 1. kerros, Meri-Lapin TH:n tila.

23.6.07 Suomen Sukuhistoriallisen yhdistyksen kotisivulle ilmaantunut Sysmän rippikirjoja. Nyt saataville Sysmä Rippikirjat 1814-1821 [sinne tästä].

Merilapin-Sukututkijat toivottaa jäsenilleen ja kaikille yhteistyökumppaneilleen hyvää Juhannusta

KakkukuvaRistolta tuli uutinen, joka tässä sivulle samalla. Jo aikaisemmin lupailtu kakutus siirtyy juhannuksen jälkeen. Kakutustilaisuuteen digitoijaporukka keskiviikkona 27.6.07. Tapahtuman aika ja paikka on vielä hakusessa. Tarkemin asianomaisille myöhemmin.

 

Yhdistyksen kirjaston käyttäjille huom. Kemin Työväenopisto jää juhannukselta lomille sekin, ja toimisto avautuu vasta elokuussa. Yhdoistyksen kirjastoon ei siis kannata pyrkiä kesän aikana.

20.6.07 Oulua polteltu koneelle, ei vielä tullut kaikkia.

18.6.07 Oulua koneelle. Loppuun Oulu Srk:aan muuttaneet 1889-1900 IBa6 sekä viimeiset kortit, Oulu Skr:sta 1894-1907 IBb1. Oulu koneella, tosin ei vielä poltettu.

14.6.07 Nettiin tullut Suomen Sukuhistoraallisen yhd. sivuille lisää isompi erä Nivalaa. Nyt saataville Nivala Rippikirjat 1784-1789, Rippikirjat 1788-1793, Rippikirjat 1794-1798 ja Rippikirjat 1799-1803 [sinne tästä].

14.6.07 Vuokilan Olli ilmoitteli Ristolle oman kirjastonsa teoksista. Ollin lista lisätty "Jäsenten kirjastoja" -sivuille [sinne tästä]. Sielläpä ei paljon aikaisemmin ollutkaan.

13.6.07 Risto paukutteli koneelle Oulua. Nyt digitoitu loppuun Oulu Muuttaneet 1882-1894 IAa 5 sekä aloitettu seuraava satsi, Oulu Srk:aan muuttaneet 1889-1900 IBa6.

11.6.07 Risto paukutteli totuttuun tahtiinsa koneelle kortteja. Koneelle päätyi Oulu Rk 1891-1900 IAa 40. Lisäksi Risto paukutti koneelle Oulun Muuttaneet 1859-1875 IAa 3, sekä Oulu Muuttaneet 1875-1881 IAa 4.
Lisäksi koneelle saatu alkua Oulu Muuttaneet 1882-1894 IAa 5

Genops -lehti 2007: 1Sukuviesti -lehti 2007: 3Kirjastoon myöskin Sukuviesti 2007: 3. Sisältää mm. Reijo Nummelan neliosaisen artikkelin "Kenttäpostikirjeet ja -kortit - Sota-ajan yhteydenpitoa (s. 16-17) osan 1. [Kirjastoluetteloon...]

Kirjastoon tullut Genos 2007: 1. Sisältää mm. Heikki Särkän kokoamat "Savitaipaleen Chartae Sigillatae -luettelot vuosilta 1733-39, 1744-50, 1752-53 ja 1755" (s. 5-22). [Kirjastoluetteloon...]

Lisäksi Vastapaino -niminen tamperelainen kirjankustantaja oin lähestynyt yhdistystä mainoskirjellellä, jossa kaupattiin ilmestynyttä teosta "Tietokirjoittajan käsikirja" (tek. Virve Mertanen). Kyseinen prosyyri löytyy kirjastolta KTO:n toimistolta.

7.6.07 Nakutettu loppuun kortit Oulu Rk 1891-1900 IAa 39. Aloiteltu Oulu Rk 1891-1900 IAa 40.

6.6.07 Jokunen kortti jälleen lisää Oulua, Rk 1891-1900 IAa 39.

5.6.07 Jokunen kortti lisää Oulua, Rk 1891-1900 IAa 39. 

5.6.07 Nettiin tullut pari erää Sysmää. Sysmän Rippikirja 1829-1839 sekä Sysmän Rippikirja 1822-1828  [sinne tästä].

4.6.07 Konelle siirtyi jokuinen kortti lisää Oulu Rk 1891-1900 IAa 39:ää. 

2.6.07 Iso pompsi Länsipohjan läänin henkikirjoja tullut nettiin: Länsipohjan Lääni Henkikirja 1669-1669, Länsipohjan Lääni Henkikirja 1667-1667, Länsipohjan Lääni Henkikirja 1665-1665, Länsipohjan Lääni Henkikirja 1660-1660, Länsipohjan Lääni Henkikirja 1659-1659, Länsipohjan Lääni Henkikirja 1658-1658
Länsipohjan Lääni Henkikirja 1657-1657, Länsipohjan Lääni Henkikirja 1656-1656, Länsipohjan Lääni Henkikirja 1655-1655 [sinne tästä].

2.6.07 Puheenjohtaja-Risto ilmoitti että tänään klo 7.40 on ylitetty eräänlainen rajapyykki digitoinnissa. Nettiin on saatu 50 000 kuvaa kemiläisten toimesta! Siis viisi-kymmentä-tuhatta kuvaa!!! Hyvä me! Jonkinlaista kakutusta on luvassa, näin on Risto meinannut.

Jo digitoituja kuvia on vielä paljon luetteloimatta ja lähettämättä Helsinkiin, ja kuvaushan jatkuu koko ajan. Oulun rippikirjat, lastenkirjat ja muuttaneet v. v. 1881-1900 ovat parhallaan työn alla. Seuraavaksi tulee jatkoa Keminkin vielä keskeneräisiin kirjoihin kaupunginkirjaston mikrofilmirullilta.

Hyvää kesän alkua kaikille jäsenille ja yhteistyökumppaneille toivottaa Meri-Lapin Sukututkijat

1.6.07 Kemin kaupunginkirjasto on siirtynyt kesäaikaan. Pääkirjasto ja lukusali ovat avoinna seuraavasti:

Lauantaisin suljettu. Arkisin auki:
    1.6.-1.7.      klo 10.00 - 18.00
    2.-15.7.       suljettu (pakkoloma)
    16.-29.7.     klo 12.00 - 18.00
    30.7.-31.8.  klo 10.00 - 18.00

Tulee pakkoloma digitoijillekin.

1.6.07 Koneelle siirtyi jokunen kortti lisää Oulu Rk 1891-1900 IAa 39:ää.

Toukokuu 2007

31.45.07 Risto nakutteli koneelle Oul Rk 1881-1890 IAa 38.
Konelle saatu lisäksi jokunen kortti lisää IAa 39:sta.

30.5.07 Risto nakutteli koneelle Oulu Rippikirjoja 1881-1890 IAa 36, Oulu Lastenkirjat 1881-1891 IAa 37

29.5.07 Lisätty linkkisivulle lähikirjastojen hakusivut tiedonhakua varten.

29.5.07 Koneelle siirtyi lisää Oulun rippikirjoja, aakkoslistaa kortit 86-90.

28.5.07 Risto nakutteli koneelle (objektiivi 9,5) Oulun Rippikrjoja 181-1890, ja sai koneelle 20 korttia, kortit 59-72 talonom. IAa34 ja talon om. lapset IAa35, kortit 73-75.
Lisäksi konelle nakuteltu kortit 76-83  talon om. lapset loppuun sekä alkua aakoselista listaa IAa36, kortit 83-85.

27.5.07 Sivuston etusivua tuli hieman viikonloppuna muokkailtua. Saatiin vähän väriä mukaan.

24.5.07 Digitoitu tänään loppuun Suomusjärven Rippikirjat 1737-1750 A3 sekä rullan lopussa vielä ollut alkuosa Suomusjärven Rippikirjasta 1751-1771 A 5.
Seuraavaksi alkaakin sitten Olun Rippikirjojen ja Muuttaneiden naputtelu koneelle.

23.5.07  Risto jatkoi rullan JKK 1024 parissa ja digitoi Suomusjärven Rippikirjat 1796-1807 A8.
Lisäksi Risto siirtyi rullaan JK 1023 ja pakutti koneelle Liedon Vierasrk. Hk 1752-1756.
Lisäksi diogitoitu rullalta JL 1023 viimeinkin Suomusjärveä. Rullalta alkoi Suomusjärvi Ark. luettelo 1911-1931. Samoin konellee siirtyivät Suomusjärvi Rippikirjat 1698-1712 A1, Rippikirjat 1725-1736 A2, sekä alkua Rippikirjasta 1737-1750 A3.

Ouluun on kuuleman mukaan saatu digitoiva kone käyttöön Suomen Sukuhistoriallisen yhdistyksen suosiollisella avustuksella. Kuvausintoa vain sinnekin päin. Riston piti ilmoitella Ouluun päin, että eivät ainakaan ryhdy digitoimaan Oulun Rippikirjoja 1881-1900 eikä Oulun Muuttaneita 1875-1907. Ne nimittäin ovat täällä saatavilla ja tulevat seuraavaksi ohjelmaan, kunhan vaan saadaan Suomusjärvi tieltä ensin.

22.5.07 Risto paukutteli koneelle entisin ottein ja jatkoi rullan JK 1024 parissa. Koneelle siirtyivät Suomusjärvi Rippikirjat 1751-1771 A 4 (jatko), Rippikirjat 1784-1789 A 5, Rippikirjat 1791-1796 A6, Rippikirjat 1792-1795 A7 (otsikon alla itseasiassa Rippikirjat: 1777-1777, 1778-1783, 1784-1789, 1790-1795). Jälleen on niin sekavanlainen rulla että vuodet menevät välillä sekaisin. 
Lisäksi digitoitu rullalta Jk 1023 lisää Lietoa, loppuun  Lieto Muut asiak. Pappilan asiak. 1777-1836.

18.5.07 Tuomo käväisi konella 1 ja digitoi loippuun Nivalan viimeisen rullan loppuun. 7:n objektiivi oli käytössä. Ristoja Tuomo ovat viime päivinä digitoineet Nivalaa vielä seuraavat jaksot: Rippikirjat 1832-1838 (IK 393), 1839-1845  (IK 394), 1846-1854  (IK 394) sekä 1855-1864 alku (IK 394). Homma siltä osin selvä.

Puheenjohtaja-Ristolta terveisiä niille jäsenille, joilla on viimeaikoina vaihtunut s-postiosoite. Osa sähköposteista nimittäin palautuu lähettäjälle. Ilmoitelkaahan myös Ristolle muuttuneista osoitteista, niin virtuaalisista kuin oikeistakin.

16.5.07 Digitoitu jälleen rullaa JK 1023. Nyt konelle päätyi Lieto Muut asiak. Pappilan asiak. 1777-1836 alkua.

15.5.07 Jatkettu Lieto Tilikirjat. Kirkonvarat 1781-1786 loppuun sekä  Lieto Tilikirjat. Kirkonvarat 1786-1813 sekä Kalustol. 1786-1895.

14.5.07 Risto kiikutti tänään kirjastolle postissa tulleet kaksi uutta objektiivia. Uudella 7:n objektiivilla olikin hyvä aloitella saataville tulleen rullan JK 1023:n digitointi. Saatavilla myös rulla JK 1024. Eivät näet mahtuneet 9,5:llä aukeamana. Rullassa oli alussa melkoinen määrä Lietoa. Digitoitu Lieto Tilikirjat. Kirkonvarat 1748-1780 sekä aloitettu Lieto Tilikirjat. Kirkonvarat 1781-1786. Kone alkoi vähän temppuilla, joten piti lopetella.

Sukutieto -lehti 2007: 212.5.07 Kirjastoon saapunut Sukutieto 2007: 2. Saatavilla yhdistyksen kirjastolla Kemin Työväenopiston toimistolla. Lehti sisältää m.m. Kaisa Kyläkosken erittäin mielenkiintoisen artikkelin "Tavarantasaaja Österholm kumppaneineen", jossa kirjoittaja kertoilee aikoinaan maankuulujen varkaiden Patrick Österholmin ja Johan von Fiellandin vaiheista. [Kirjastoluetteloon...]

Helsingistä päin on puheenjohtajalle tullut tietoa, että Kemiin lainaksi luvatut uuden objektiivit (9,5-16 ja 7) olisivat saapuneet Englannista. Lienevät piakkoin Kemissä. Saadaan siis 2-konekin käyttökuntoon ja hyötykäyttöön.

10.5.07 Lappeenrannan kortit saatu loppuun ja polteltu levyille.

9.5.07 Risto naputteli konelle Nivalan Rippikirjat 1839-1845 rullalta IK 393, joka nyt tuli loppuun. Lisäksi Risto aloitteli saataville tullutta Lappeenrannan Rippikirjaa 1891-1900 mikrokorteilta.

6.5.07 Tuomo sai koneelle Nivalan Rippikirjat 1832-1838 (IK 394).

7.5.07 Risto naputteli koneelle Nivalan Rippikirjat 1818-1824 (IK 393) 

5.5.07 Ei Kemissä suinkaan ole laakereilla lepäilty vaikka uusia digitointeja ei olekaan kirjaantunut pitkään aikaan. Kaikkia digitointeja ei ole ilmoiteltu, toisia taas ei ole saatu muista syistä vielä päiviteltyä. Pistetäänpä tässä isommassa pompsissa edellisten viikkojen aikaansaannoksia esille.
Hautalahden Tuomo on puuhastellut jälleen Nivalan parissa ja Ristokin on antanut sivustatukea. Heidän aikaansaannoksiaan ovat seuraavat:

Rullalta IK 392 digitoitu siinä alussa olevat Revonlahti Muut asiak.1802-1893 I ja 1802-1893 II  sekä Nivala Jäännöksiä vanhimmista rippikirjoista. Jäljennetyt maisteri O.H. Petäjistön liuskoista v. 1947, Nivala Rippikirjat 1784-1788, Rippikirjat 1799-1803, Rippikirjat 1811-1817 (alku).
Rullalta IK 393 saatu konelle Nivala Rippikirjat 1811-1817 (loppu)

Sukuhistoriallisen yhdistyksen sivuille ei olekaan pitkään aikaan (tässä kuussa) tullut kemiläisiltä mitään, joten joten siltä osin ei mitään raportoitavaa. Tulossa kuitenkin on isompiakin pompseja henkikirjoja ym.

Meri-Lapin Sukututkijoiden kirjastoon liitetty Elvi Luttisen kokoama sukukirja "Leskelästä maailmalle" (2006).  [Kirjastoluetteloon...]

Luttisen sukukirja8.5.07 Meri-Lapin Sukututkijat ry, yhteistilaisuus Kemin kulttuurikeskuksessa tiistaina 08.05.2007 KTO:lla 2. kerros klo 18.00. Jäsenemme Elvi Luttinen kertoo hiljattain valmistuneesta sukukirjastaan. Tilaisuus on maksuton ja avoin myös ei-jäsenille.  [Lue lisää...]

Huhtikuu 2007

Meri-Lapin Sukututkijat toivottaa jäsenilleen ja kaikille yhteistyökumppaneilleen hyvää Vappua!!!!

28.4.07 Suomen Sukuhistoriallisen yhdistyksen kotisivuille tullut lisää Torniota. Nyt saatavana Tornio Rippikirja 1768-1793 sekä Tornio Kinkerikirja 1766-1766  [sinne tästä].

27.4.07 Rullalta IK 276 Kemiä koneelle. Nyt naputeltu Kemi Syntyneet 1878-1889 ja Kemi Syntyneet 1898-1893.

25.4.07 Sukuhistoriallisenyhdistyksen kotisivulle on tullut erä Sysmää. Saataville tullut Sysmän Rippikirjat 1840-1850 [sinne tästä].

24.4.07 Hautalahden Tuomo kävi nakuttelelmassa Kemin uusista korteista loput. Koneelle päätyivät Kemin Kuolleet 1891-1927 (elok. 1907 saakka), Ulkoseurakuntalaiset kastetut 1896-1945 (v:den 1902 jouluk. saakka) sekä Kemin Muttaneet 1901-1922 (heinäkuuhun 1907 saakka).

23.4.07  Kirjasto kiinni henkilökunnan koulutuksen vuoksi

21.4.07 Sukuhistoriallisen yhdistyksen kotisivulle tullut lisää Helsinkiä, nyt Helsinki Rippikirja 1722-1729  [sinne tästä].

20.4.07 Niitä Kemin Lastenkirjoja 1875-1880, joista oli aikaisemmin puhetta ei sitten ole olemassakaan. Eipä ihme siis että puuttuvat skannatuista..

20.4.07 Otettu 1-koneella Kemin vanhoista korteista koneelle loppuun Kemi Muuttaneet 1869-1890.

20.4.07 Nettiin tullut jälleen isohko pompsi lisää Länsipohjan läänin henkikirjoja, nyt Henkikirjat 1692, 1683, 1684, 1685,1686, 1687, 1688, 1690 ja 1692 [sinne tästä].

19.4.07 Risto naputteli koneelle rullan IK 239 lopuun, josta konelle päätyivät Kuivaniemen Syntyneet 1773-1834 (IK 239), 1835-1870 (IK 239), Kuolleet 1772-183 (IK 239), 1835-1884 (IK 239).
Hautalahden Tuomo nakutteli koneelle kirjaston hommaamia Kemin uusia kortteja 2-koneella, nyt työ alla olivat Kemin Kastetut 1893-1903 sekä Kastetut 1904-1914 (marrask. 27 1906 saakka)..
Lisäksi on tänään naputeltu koneelle Kemin muuttaneita 1869-1890 vanhoilta korteilta. Vanhoilta korteiltakin on vielä tekemistä, ainakin Ulkopaikkakuntal. kastetut, Muuttaneet 1869-90 ja 1891-1990 ainakin. Kauan on myös ihmetelty sitä missä oikein ovat Kemin Lastenkirjat 1875-1880, kun sitä ei ole vielä nettiin ilmestynyt. Nyt vaikuttaa siltä, että sitä kirjanväliä ei ole edes digitoitu, unohtunut jossakin välissä. Pitää laittaa työlistalle sekin näemmä siis. Ja onhan noissa rullissakin vielä tekemistä Kemin osalta.

Risto pitää ensi viikolla vapaaviikon, joten jos jollakulla on kiinnostusta digitointiin, niin paikka on 1-konella vapaana. ;-)

18.4.07 Västerbottens läns mantalslägder -skannauksia alkaa ilmaantua nettiin. Suomen Sukuhistoriallisen yhdistyksen sivuille pantu niitä nyt melkoinen pompsi nimikkeellä "Länsipohjan läänin henkikirjat". Tälle kertaa saataville Länsipohjan läänin Henkikirjat 1671, 1674, 1675, 1678, 1679, 1680, 1681 [sinne tästä].

18.4.07 Risto naputtei koneelle Kuivaniemen rullaa IK 239, josta Syntyneet 1835-1875, Vihityt 1835-1870 ja Kuolleet 1835-1884 ovat koneessa. Ne ovat jo netissä, mutta korteilta otettuna ja hieman kehnoja. Ne otetaan samalla uusiksi.
Hautalahden Tuomo puolestaan naputteli Kemin uusia kortteja 2-koneella ja koneelle päätyivät Kemin Vihityt 1891-1916 (marrask. 17 1907 saakka) ja Kuulutetut 1891-1916 (huhtik. 4. 1908 saakka).

17.4.07 Skannauksen ja -lähetyksen opetusta halukkaille tiistaina 17.4. Muutenkin voi paikalle tulla tutkimusongelmien kanssa. Paikka sama vanha entinen, Kemin kaupunginkirjaston kotiseutuosasto. Aika: klo 17.30. Johtokunnan kokous klo 17.00, sama paikka.

Riston päivä tässä. Sysmäläiset ja Lohjalaiset CD-levyillä. Samoin IK 238, Sisältää Simo muut as.kirjat 1675-1862, Tilikirjat 1794-1811, kalustoluett. 1836-1903. Kuivaniemi Rippikirjat 1793-1807, 1844-1858, 1823-1843, 1778-1792, 1808-1822. TK 841 Lohjan osalta Sekal. asiakirjat 1756-1830, 1750-1828, muut
asiakirjat1742-1860, 1786-1824 ja 1836-1860.

Aloitettu rullaa IK 239 jossa jatko Kuivaniemen rippikirjoille 1844-1858 (valmis), Lopuillaan Kuivaniemi rippikirjat 1859-1878. Tuomo aikoi huomenillalla tulla 2-koneelle kuvaamaan Kemin uusia kortteja..

16.4.07 Meri-Lapin Sukututkijoiden esityksestä on Kemin kaupunginkirjastoon tilattu uudempia, 1900-luvun alun kirkonkirjoja mikrokorteilla. Risto vihjaili, että nämä kortit ovat nyt saapuneet, ja että niitä voisi skannailla.
Kansiota tutkiessa huomasin, että vanhempiakin kortteja oli osin vielä tekemättä. Osa oli 2 koneella keskeneräisenä. Päätin ennen uusien korttien kimppuun käymistä naputella vanhoja pois. Koneelle tuli tänään siis vanhoilta korteilta osin keskeneräiset Kemi Syntyneet (Kastetut) 1878-1889 ja Kemi Syntyneet (Kastetut) 1889-1893 sekä Kemi Ulkopaikkakuntal. kastetut 1873-1895..

Vanhoista korteista on vielä ilmeisesti skannaaamatta ainakin Kemi Muuttaneet 1869-90 sekä Kemi Muuttaneet 1891-1900.

14.4.07 Matka Oulun Maakunta-arkistoon ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntamuseoon lauantaina 14.4.07. Museolla opastus. Yhdistys maksaa sen ja pääsymaksun. Retki on kokopäivän retki. Lähtö aamulla niin, että olemme maakunta-arkistolla n. klo 8.00. Arkisto sulkeutuu klo 13.00. Ruokailu ja siirtyminen museolle. Linja-automatka jäsenille sisältyy jäsenmaksuun. Ei-jäsenet hinta 10 euroa. Paikat täyttyvät ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautumiset Maaritille puh.040-5410 603. Muistakaa varata arkistosta katselulaite, jos aiotte filmejä katsella. [Lue lisää...]

13.4.07 Saatu loppuun Lohja Muut asiak. Sekal. asiak 1836-60. Kiitokset Kontion Raijalle rullien "lainasta".

12.4.07 Konella 1 tietokoneelle siirtyi alkua viimeisestä Lohjan asiakirjajaksosta, eli työ alla Muut asiak. Sekal. asiak 1836-60. Jäljellä vielä n. 70 aukeamaan eli n. 140 kuvaa huomiseksi.

11.4.07 Koneella 2 nakuteltu tänään piikille Lohjan muut asiakirjat. Sekal. asiakirjat 1786-1824 D (IK 841).

Meri-Lapin Sukututkijoille on Helsingistä päin lupailtu toista objektiivia (itseasiassa kahta), jotta 2 konekin saataisiin hyötykäyttöön. Kirjasto (Jukka) on puolestaan luvannut viritellä koneen kuntoon. Konelle saataneen viimeinkin polttava cd-asemaja poltto-ohjelma, joten usb-piikkien kanssa ei tarvinne enää tapella.

10.4.07 Konella 2 koetettu piikille nakutella Lohjan Muut asiakirja. Sekal. asiak. 1756-1830 E rullalta IK 841. Muuten hyvä, mutta uuden kansion teko usb-piikkkiin on aina ollut hieman tappelua. Kone kaatuu aina kun tekee uuden kansion piikkiin.

7.4.07 Helsinkiä saatu lisää nettiin. Saataville Helsinki Rippikirjat 1730-1735  [sinne tästä].

Meri-Lapin Sukututkijat toivottaa hyvää pääsiäistä niin jäsenilleen kuin muillekin yhteistyökumppaneille

5.4.07 Koneelle saatu Lohjan Muut asiakirjat. Sekalaiset asiakirjat 1750-1828 F (IK 841). Riittoisassa rullassa riittää vielä pari väliä asiakirjoja, mutta jäävät pääsiäisen jälkeiselle viikolle (ainakin Muut asiakirjat. Sekal. asiak. 1756-1830 E ja 1836-60).

4.4.07 Risto nakutti konelle rullalla olleen Lohjan seurakunnan Muut asiakirjat 1742-1860. 

3.4.07 Risto laittoi koneelle Sysmää Rk 134-1781 loppuun jha Rk:n 1782-1786. Rullan alussa oli lisäksi jonkun muun seurakunnan Muut asiakirjat. 

2.4.07 Risto digitoi viimeistä Sysmän rullaa IK 841 ja työn alla Rk 1734-1781 alkua.

Nettiin tullut lisää Kiuruvettä. Kiuruvesi Rippikirjat 1842-1852  [sinne tästä].

1.4.07 Lisää Helsinkiä netti. Suomen Sukuhistoriallisen yhdistyksen kotisivulle Helsingin Rippikirjat 1785-1794 [sinne tästä].

Maaliskuu 2007

30.3.07 Nettiin Helsinkiä. Saataville Helsinki Rippikirjat 1806-1816 [sinne tästä].

29.3.07 Risto palasi maisemiin ja otti ohjat käsiinsä. Koneelle Sysmän Rk 1791-1796 loppun ja Rk 1797-1802.

28.3.07 Sysmää Rk 1791-1796 yhä...

27.3.07 Työn alla yhä Sysmän rulla TK 842 ja Rk 1791-1796.

26.3.07 Risto lomilla etelän maisemissa. Silti jotakin saatu aikaiseksi. Digitoitu yhä Sysmää. Työn alla rulla TK 842 ja Rk 1791-1796.

Suomen historia dokumentteja sivusto lisätty linkkilistalle: http://www.histdoc.net/historia/historia.html#top

Lisätty myös linkkejä kuolinsyylistoille: http://www.saunalahti.fi/hirvela/historismi_sivut/deathsivu.html
sekä http://www.saunalahti.fi/arnoldus/kuol_syy.html

23.3.07 Simoa saatu lisää nettiin. Nyt näytille Simo Asiakirjoja 1675-1862 [sinne tästä].
Nettiin myös Helsinkiä. Helsingin Rippikirjat 1818-1835 [sinne tästä].

22.3.07 Risto nakutteli koneelle Sysmää. Työn alla rulla TK 843 ja Rk 1814-1821.

21.3.07 Ketään ei tullut tällä kertaa. Koneellle saatu Sysmän Rk 1787-1790 loppuun.

20.3.07 Nettiin saatu Torniota. Nyt Tornio Muuttaneet 1814-1823 [sinne tästä].

20.3.07 Jorma ilmaantui paikalle yhden aikaan, ja nakutteli koneelle tunnin verran rullalta TK 842 Sysmän rippikirjoja. Koneelle siirtyivät Sysmä Rk 1782-1786.sekä alkua Rk 1787-1790.
Jatkettu siitä, jäi yhä kesken.

20.3.-21.3. Apua kaivataan. Risto pitää tiistaina ja keskiviikkona 20. ja 21. maaliskuuta hyvin ansaitut vapaapäivät. Digitoinnissa kaivattaisiin apua, kun Sysmän rullat pitäisi saada koneelle. Jospa jollakin vanhalla digitoijalla olisi aikaa, taikka jollakin uudellakin kiinnostusta hommaan. Voi joko soittaa Ristolle ja sopia aikaa ja päivää, mikä passaa, taikka vain tulla tiistaina tai keskiviikkona kirjastolle. Yksin ei tarvitse koneella olla, digitointi pannaan alkuuun ja neuvonta on paikalla kello 1 alkaen kumpanakin päivänä.

20.3.07 Nettiin saatu puuttellinen loppuosa Pietarin suomalaisen marian srk:n Rippikirjasta 1877-1886 [sinne tästä]. Välistä näemmä puuttuu pätkä rullalta OS 261. Sorry. Rulla otetaan uudelleen käsittelyyn jossakin välissä.

19.3.07 Risto nakutteli urakalla rullan TK 844 loppuun. Konelle Sysmä Rk 1814-1821 B loppuun. Lisäksi Rk 1822-1828 A, B (alku). Risto aloittu myöskin rullaan TK 843 josta koneelle saatu Sysmä Rk 1747-1892 B (jatko), sekä Sysmä Rk 1803-1813 A ja B:tä.

19.3.07 Nettiin saatu Simoa. Nyt Simo Tilit 1794-1811 [sinne tästä].

18.3.07 Nivalaa saatu lisää nettiin, nyt Nivala Rippilapset 1855-1880 [sinne yhä tästä].

17.3.07 Netiin lisää Nivalaa, nyt Nivala Muuttaneet 1841-1880 ja Nivala Muuttaneet 1807-1840 [sinne tästä].

17.3.07 Tuomo digitoinut  rullalta TK 844 Sysmä Rk 1814-1821 B:tä..

16.3.07 Sukuhistoriallisen yhdistyksen sivuille tullut lisää Nivalaa, nyt Nivala Syntyneet 1853-1876 [sinne tästä].

15.3.07 Risto nakutteli konelle rullaa TK 844 ja kohteena Sysmän Rippikirjat 1814-1821 A.

14.3.07 Risto nakutteli koneelle Sysmää, nyt koneeseen Rippikirjat 1829-1839B ja 1828-1839 C.
Lisäksi nakutettu konelle loppu rullasta, eli Sysmän Rippikirjan 1840-1850 A alku.  

Neuvontapäivänä Risto nakutteli koneelle Sysmän Rippikirjoja, ja apulaisiakin löytyi illan aikana. Koneelle siirtyi tuolloin rullalta TK 845 Sysmän rippikirjat 1822-1828 ja Rippikirjat 1829-1839 A.

Hallituksen kokouksessa päätettiin huhtikuun matkasta. Kohteena on Pohjois-Pohjamaan museo ja Oulun Maakunta-arkisto.

13.3.07 Maaliskuun neuvontapäivä ti 13.3. Sukututkimusneuvontaa Kemin kaupungin kirjaston kotiseutuosastoilla klo 16.00-19.30. Myös hallituksen kokous. Myös tietokoneopastusta. Tervetuloa.

Nettiin tullut erä Nivalaa. Nyt Nivala Kuolleet 1857-1880 ja Nivala Vihityt 1825-1876 [sinne tästä].

12.3.07 Uutta Suomen Sukuhistoriallisen yhdistyksen sivuilla: Nivalan Syntyneet 1837-1852 [sinne tästä].

10.3.07 Isohko erä Karunkia tullut uutuutena Suomen Sukuhistoriallisen yhdistyksen sivuille. Nyt nettijakeluun Karunki Kuolleet 1821-1857, Karunki Kuolleet 1858-1880, Karunki Muuttaneet 1820-1858 ja Karunki Muuttaneet 1859-1880 [sinne tästä]

8.3.07 Risto naputteli rullaa IK 238. Rullalta löytyi aluksi aika paljon Simoa: Alkuuun jatko-osa Simo tilikirjat 1794-1811, sitten Simo Kalustoluettelo 1836-1903, sitten tulee Simo Muut asiakirjat 1675-1862, joka jäi vielä kesken.

Tekemistä tuntuu joiksikin viikoiksi totisesti riittävän, sysmäläisetkin näet ovat nyt tulleet kirjastoon. Kakkos-kone olisi nyt totisesti tarpeen. Kemin kaupunginkirjaston toinen mikrofilmiskanneri on ollut työttömänä, koska siitä puuttuu tarpeeksi pienentävä objektiivi. Helsinkiin päin on jo vähän vihjailtu, että jos sellainen olisi suinkin mahdollista saada, niin Kemissä alkaisi ehkä toinenkin kone nakuttamaan kuveja... Hulluja nuo kemiläiset, eikö...

7.3.07 Parin viime viikon aikana Risto on työstänyt myöskin kaverina Nivalan rullia. Työ jatkuu yhä. Tarkempia päiväkohtaisia tietoja ei työstä ole ilmoitettu. Työn alla ovat olleet rullat IK 395, IK 396 ja IK 397. Rullassa IK 397 oli myöskin Vihannin rippikirjoja  1751-1775, 1776-1786, sekä rippikirjaa 1787 alkaen. Osa rullista on jo skannattu.

Lisäksi Ristolla on Kuivaniemen kirjoja rullilla IK 238 ja IK 239. Ohjelmassa on myös rulla PR 38. PR 38 sisältää Posiota, Savukoskea, Sodankylää, Pelkosenniemeä ja Tervolaa.  Lisäksi on tulossa ohjelmaan kolme rullaa Sysmän rippikirjoja jossakin välissä.

7.3.07 Nettiin tullut lisää Karunkia, nyt Karunki Vihityt 1820-1857 ja 1858-1877 [sinne tästä].

6.3.07 Suomen Sukuhistoriallisen yhdistyksen kotisivuille tullut uutta. Nyt Taivalkosken Rippikirjat 1850-1859 [sinne tästä] sekä Nivalan Rippikirjat 1855-1864 [sinne tästä].

4.3.07 Kemin henkikirjat saatu loppuun. Rullalta CD 996 sisälsi vielä vuodet 1688, (1689 puuttuu), 1690, (puuttuuu 1691), 1692. Kemi tosin näkyy putoavan jossakin 1670-luvulla välissä pois kirjoista. Tulikohan muutosta läänirajoihin?

1.3.07 Nettiin Kuivaniemeä. Nyt saatu Suomen Sukuhistoriallisen yhdistyksen kotisivuille Kuivaniemen Kuolleet 1835-1884 sekä Kuivaniemen Vihityt 1835-1870 [sinne tästä].

Helmikuu 2007

28.2.07 Työn alla yhä rulla CD 996. Aloitettu henkikirjat 1687.

Yhdistyksen kirjastoon on tullut myöskin Sukujotos 2007: 1. Sisältää mm. Kaija Hiilivirran artikkelin "Luontoretki Pakasaivoon ja "Erkunan sietakivelle" (s. 3-6), Onerva Ahon artikkelin "Schadewitzin suvun pohjoinen haara" (s. 10-14). Mielenkiintoinen on myöskin Teuvo Nikan artikkeli "Poussun Sakari Amerikkaa asuttamassa" (s. 20-24)  [Kirjastoluetteloon...].

Kirjastoon tullut Sukutieto 2007: 1. Lehti sisältää mm. Erja Suomisen artikkelin "Salon seudun merkittävimmät aatelissuvut ja -kartanot" (s. 6-9)  [Kirjastoluetteloon...].

27.2.07 Vuosikokous. Paikkana OP:n kokoustilat. Aika: klo 18.00. Hallitus kokoontuu klo 17.30 [Lue lisää...]

26.2.07 Koneelle saatu loppu Kemin henkikirjoista 1686.

25.2.07 Risto nakutteli koneelle Kemin henkikirjoja, nyt 1682 loppuun, sekä henkikirjat 1683, 1684, 1685 sekä 1686 alkua.

24.2.07 Nettiin saatu jälleen lisää Kemiä. Tällä kertaa Suomen sukuhistoriallisen yhdistyksen kotisivuille ilmaantunut Kemin Syntyneet 1853-1877 [sinne tästä].

22.2.07 Risto nakutteli tänään koneelle henkirjat 1681 sekä henkikirjan 1682 alku. Rulla CD 995 saatiin loppuun.

21.2.07 Suomen sukuhistoriallisen yhdistyksen kotisivuille ilmaantunut lisää Kemin kirjoja, nyt Kemin
Rippilapset 1852-1890 [sinne tästä].

21.2.07 Samoin nettiin saatu Kuivaniemeä, nyt Kuivaniemen Syntyneet 1855-1880 sekä Kuivaniemen Rippikirja 1859-1879 [sinne tästä].

21.2.07 Samoin saatiin nettiin Tervolaa, nyt Tervolan Syntyneet-vihityt 1741-1778 sekä Tervolan syntyneet-vihityt-kuolleet 1698-1740. Tervolan kirjat olivat sellainen sekasotku, että niistä ei saatu mitään tolkkua, siinä määrin sekaisin ovat kirjat. Ne ovat yhtenä eränä [sinne tästä].

20.2.07 Risto nakutteli koneelle henkikirjan 1679 lopun sekä henkikirjat 1680.   

19.2.07 Risto jatkoi henkikirjan 1674 parissa sekä digitoi vuoden 1675. Rullalta puuttuivat vuodet 1676 ja 1677. Digitoitu 1678 ja aloitettu 1679

18.2.07 Risto aloitteli rullaa CD 995, jossa alussa loppu vuodesta 1661. Vuodet 1672 ja 1673 puuttuvat rullalta. Aloitettu henkikirjat vuodelta 1674.

18.2.07 Lisää Kemiä nettiin. Suomen Sukuhistoriallisen yhdistyksen kotisivulle tullut nyt Kemin Rippilapset 1806-1851, Kemin Muuuttaneet 1806-1851 ja Kemin Muuttaneet 1852-1868 [sinne tästä].

16.-17.2.07 Sukututkimuskurssi, järjestäjä Kemin Työväenopisto. Aika 16.2.-17.2. Kurssipäivät ovat perjantaisin klo 17.30 - 20.30 ja lauantaisin klo 10.00-15.15. [Lue lisää...]

16.2.07 Aloitettu henkikirjat 1671. Vuotta 1670 ei ole rullalla.

16.2.07 Nettiin Alatorniota. Tällä kertaa näytille saatu Alatornion Rippikirja 1859-1868 [sinne tästä].

15.2.07 Koneelle henkikirjat 1669. Hukassa vuosi 1668.

14.2.07 Risto aloitteli henkikirjaa 1667 rullalta CD 994. Mihinkä 1666 on välistä jäänyt, ei tiedossa.

13.2.07 Risto nakutteli rullalta CD 993 henkikirjat 1665 loppuun.

13.2.07 Helmikuun neuvontapäivä. Kemin kaupunginkirjaston kotiseutuosasto, klo 16.00-18.00. Apua ja neuvoja sukututkimuspulmiin ja -ongelmiin. Jäsenistön osallistuminen jäi jäsenistön edellistä neuvontapäivää niukemmaksi. Neuvojia tosin oli paikalla kiitettävämmin.

13.2.07 Kuivaniemeä nettiin. Nyt saatu Suomen Sukuhistoriallisen yhdistyksen kotisivulle Kuivaniemen Rippikirjat 1778-1792 (Mko) [sinne tästä].

Yhdistyksen kirjastoon saapunut Genos 2006: 4. Sisältää vain Veli Pekka Toropaisen artikkelin ja hänen kokoamansa luettelon Turun porvareista: "Luettelo Turussa 1715-25 porvarinoikeudet saaneista kauppiaista ja käsityöläisistä". [Kirjastoluetteloon...]

12.2.07 Koneelle henkikirjat 1660 ja 1661, sekä aloitettu seuraava 1665. Mihinkä henkikirjat 1662, 1663 ja 1664 jäivät on tietämätöntä..

11.2.07 Iso erä Tervolaa nettiin. Suomen Sukuhistoriallisen yhdistyksen sivuille saatu nyt Tervolan Rippikirjat 1693-1700, Rippikirjat 1701-1725, Rippikirjat 1726-1741, Rippikirjat 1742-1771, Rippikirjat 1772-1786, ja Rippikirjat 1787-1799 [sinne tästä].

11.2.07 Lisäksi saatu Kemiä nettiin. Suomen Sukuhistoriallisen yhdistyksen kotisivuilla nyt Kemin Kuolleet 1826-1890 [sinne tästä].

9.2.07 Risto Kemin henkikirjojen parissa yhä. Saatu loppuun henkikirjat 1659 ja samalla rulla CD 992.Aloitettu rulla CD 993 ja henkikirjat 166.

8.2.07 Kemin henkikirjoja saatu lisää konelle. Risto naputteli vuodet 1657 loppuun sekä 1658:n ja aloitettu 1659.

Otavan Opiston logoOtavan Opisto on ottanut jälleen yhteyttä, ja lähettänyt yhdistykselle sukututkimuskurssiesitteitään... Kurssiesitteet löytyvät yhdistyksen kirjastosta Kemin Työväenopistolta. [Lue lisää...]

7.2.07 Suomen Sukuhistoriallisen yhdistyksen kotisivulle tullut tänään uutta tavaraa; Kemin Lastenkirjat 1865-1874 [sinne tästä] sekä Helsingin Rippikirjat 1795-1805 [sinne tästä].

7.2.07 Tänään jatkettu Kemin henkikirjojen parissa ja koneelle siirtyi vuotta 1657.

Yhdistyksen kirjastoon saapunut Sukuviesti 2007: 1. Saatavilla KTO:n toimiistolla. Sisältää mm. Anne Roseniuksen artikkelin "Viipurin hopeaseppä Lorentz". [Kirjastoluetteloon...]

6.2.07 Seppo Matalan aikaisemmin ilmoitettu luento peruttu luennoitsijan työkiireiden vuoksi.

6.2.07 Risto puuhasi Kuovanimen Rippikirjojen parissa, joita nakutteli korteilt koneelle.
Lisäksi on digitoitu saataville tulleita Kemin henkikirjoja 1655-1656 rullalta CD 992. Rulla itseasiassa sisältää Västerbottens läns mantalslängder" -materiaalia, joka otettaan kokonaan.

6.2.07 Tervolaa Tervolaa lisää Tervolaa.... Nyt nettiin Tervolan Rippikirjat 1800-1813 sekä Rippikirjat 1814-1827 [sinne tästä].

5.2.07 Risto jatkoi Kuivaniemen Rippikirjojen parissa, jatkaen rippikirjaa 1880-1890 (1889). Risto aloitti ja lopetti myöskin Kuivaniemen rippikirjan 1890-1900.

Tänään on lisäksi digitoitu rullaa IK 276 ja siltä Kemin Muuttaneet 1852-1868.

5.2.07 Tervolaa nettiin, nyt Rippikirja 1828-1837 ja Rippikirja 1838-1851 [sinne tästä].

4.2.07 Nettiin ilmaantunut lisää Tervolaa. Nyt saataville Tervolan Rippikirjat 1852-1859 [sinne tästä].

3.2.07 Kemiä pitkästä aikaa lisää nettiin. Suomen Sukuhistoriallisen yhdistyksen kotisivulle saatu nyt Kemin Vihityt 1826-1880 [sinne tästä].

Myös Tervolaa tullut nettiin. Sivuille saatu Tervolan Rippikirjat 1860-1869 [sinne tästä].

2.-3.2.07 Sukututkimuskurssi, järjestäjä Kemin Työväenopisto. Aika 2.2.-3.2 ja 16.2.-17.2. Kurssipäivät ovat perjantaisin klo 17.30 - 20.30 ja lauantaisin klo 10.00-15.15. [Lue lisää...]

2.2.-3.2.07 Risto paukutteli koneelle saataville tulleista Kuivaniemen rippikirjoja. Koneelle päätyivät mikrokorteilta Rippikirjat 1778-1792, Rippikirjat 1808-1822, Rippikirjat 1828-1844, Rippikirjat 1844-1858, Rippikirjat 1859-1879. Risto aloitteli myöskin Rippikirjaa 1880-1890 (1889).

1.2.07 Koneelle siirtyivät tänään rullalta IK 276 Kemin Rippilapset 1852-1890 sekä Kemin Muuttaneet  1806-1851.

1.2.07 Alatorniota tullut lisää Suomen Sukuhistoriallisen yhdistuksen sivuille. Nyt Rippilapset 1825-1880 [sinne tästä].

Tammikuu 2007

31.1.07 Marketta digitoi uudelleen Kemin Rippikirjaa 1848-1854, joka oli toivottoman huonisti digitoitu, että niistä sai tuskin selvää.

31.1.07 Nettii ilmaantunut nyt Kemi Kuolleet 1698-1715 [sinne tästä], Alatornion Rippikirjat 1845-1851, Alatornion Muuttokirjat 1838-1857 ja Alatornion Muuttokirjat 1858-1877 [sinne tästä], sekä Kittilän Rippikirjat 1845-1851 [sinne tästä].

30.1.07 Marketta samoin digitoi Kemin Lastenkirjat 1891-1900.
Lisäksi naputeltu tänään koneelle rullalta IK 276 Kemin Rippilapset 1806-1851.

30.1.07 Lisää Alatorniota nettiin, Rippikirjat 1845-1851 [sinne tästä].

29.1.07 Tänään saatu koneelle Simoa. Digitoinnin kohteena Simon Kuolleet 1765-1906 mikrokorteilta (Mko 1-5).

28.1.07 Alatorniota tullut lisää Suomen Sukuhistoriallisen yhdistuksen sivuille. Nyt Vihityt 1770-1813 [sinne tästä], samoin kuin myös erä Kuusamoa nettiin, nimittäin Kuusamon Tilit 1755-1827, Asiakirjoja 1848-1853, Kalustoluettelo 1860-1860, Kalustoluettelo 1731-1731 [sinne tästä].

28.1.07 Samoin on isohko erä Oulua siirtynyt nettiin saataville; Oulun Rippilapset 1791-1860, Muuttaneet 1805-1830, Vihityt 1792-1854, Kuolleet 1856-1886, Vihityt 1854-1886 sekä Syntyneet 1859-1871 [sinne tästä].

26.1.07 Nettiin Alatorniota; Alatornion Vihityt 1814-1845 sekä Vihityt 1846-1876 [sinne tästä].

25.-26.1.07 Sukututkimuskurssi, järjestäjä Kemin Työväenopisto. Aika 25.1.- 26.1, 2.2.-3.2 ja 16.2.-17.2. Infotilaisuus järjestetty 16.1.2007 klo 18.00-20.00. Oppitunteja kurssissa on 35. Kurssipäivät ovat perjantaisin klo 17.30 - 20.30 ja lauantaisin klo 10.00-15.15. Kurssilla opitaan sekä perinteistä sukututkimusta (kirkonkirjat, muut arkistot, vanhat käsialat), että sähköistä sukututkimusta (tietokoneen ja internetin käyttö). Kurssin vetäjinä toimivat Kauko Kuusela, Jouko Autio ja Seija Pulkamo. [Lue lisää...]

25.1.07 Nettiin saatu Alatornion kirjoja. Nyt saataville Alatornion Kuolleet 1814-1844 sekä Kuolleet 1845-1847 [sinne tästä].

24.1.07 Tänään digiteerattu mikrokorteilta Simoa. Koneelle siirtyi Simon Syntyneet 1865-1902.

24.1.07 Nettiin saatu tänään lisää Alatornion kirjoja. Nyt saataville Alatornion Kuolleet 1763-1813 sekä Alatornio Muuttokirjoja 1784-1799 [sinne tästä].

22.1.07 Riston urakka päättyi. Koneelle siirtyi kolmannen rullan loppu, elikkä Tervolan Rippikirjat Rippikirjat 1852-1859 loppuun sekä Rippikirjat 1860-1869, Tervolan Syntyneet 1700-1740, Kuolleet 1698-1740, Vihityt 1698-12740 sekä alkua Vihityistä 1741-1764. Huh huh...

20.1.07 Alatornion Muuttaneita lissää nettiin, ja niitähän riittää. Mikähänse oikein veti piikoja ja renkejä tuonne Alatiorniolle päin siinäkin määrin kuin mitä muuttokirjoissa riittää? Nyt nettiin saataville Alatornio Muuttaneet 1814-1817, Alatornio Muuttaneet 1817-1838 sekä Alatornion Muuttokirjoja 1800-1806 [sinne tästä].

19.1.07 Risto laittoi levylle lisää Tervolaa. Rullalta IK 255 koneelle siirtyivät Rippikirjat 1838-1851. Rulla loppui ja vaihtui. Rullalta IK 256 konelle tulivat tänään Tervolan Rippikirjat 1838-1851 sekä melkein kokonaan Rippikirjat 1852-1859.

18.1.07 Risto naksutteli Tervolaa. Rullalta IK 225 konelle tulivat Rippikirjat 1800-1813, 1814-1827 sekä 1828-1837.

18.1.07 Alatornion materiaallia tullut lisää nettiin. Tällä kertaa karttuivat sivut Alatornion Muuttaneilla 1838-1857 sekä Muuttaneilla 1858-1877 [sinne tästä].

Ylikerälän Marjamaan sukukirja18.1.07 Saara Ylikerälä tulee kertomaan Marjamaan suvusta. Paikka vanha tuttu Kemin Seudun Osauuspankin kokoustila,Valtakatu, KEMI  to 16.1.07 klo 17.30 alkaen. Saara on juuri julkaissut teoksen tutkimastaan suvusta. Kaikki kiinnostuneet tervetulleita. Luennon jälkeen yhdistyksen hallituksen kokous. [Lue lisää...]

 

 

10 pistettä ja papukaijamerkki17.1.07 Risto jatkoi rullan IK 224 parissa. Konelle siirtyivät työpäivän aikana Tervolan Rippikirjat 1701-1725, 1726-1741, 1742-1771 sekä 1772-1786. Lisäksi Risto jo aloitteli rullaa IK 225 ja Tervolan Rippikirjoja 1787-1799.

 

Lisäksi tuli tänään digitoitua rullalta IK 276 loppuun Kemin Kuolleet 1826-1890 sekä Kemin Vihityt 1826-1880. Kone kulki vaihteeksi kuin Ristolla konsanaan.

16.1.07 Risto naksutteli koneelle saataville tulleita Tervolan rippikirjoja. Työn alla oli rulla IK 224 ja alussa oli Alatornion Muut asiakirjat 1617-1818 sekä Muut asiakirjat 1640-188*. Rulla jatkui Tervolan Rippikirjalla 1693-1700.

16.1.07 Sukututkimuskurssin info-tilaisuus 16.1.2007 klo 18.00-20.00.

Genos 2006: 3 saapunut yhdistyksen kirjastolle. Saatavilla KTO:n toimistolla. Sisältää mm. Tapio Vähäkankaan artikkelin "Sinettien käyttö keskiajalla". Päivitetty tietysti myös Kirjastoluetteloon.

15.1.07 Tänään digitoitu jälleen rullaa IK 276. Koneelle siirtyivät tänään Kemi Syntyneet 1857-1875.

13.1.07 Suomen Sukuhistoriallisen yhdistyksen kotisivu senkun karttuu. Nyt on saataville tullut lisää Torniota. Netissä Tornion Muuttaneet 1814-1823 [sinne tästä] sekä Kittilän Rippikirjat 1845-1851 [sinne tästä].

12.1.07 Kittilään tullut nettiin. Kittilän Rippikirjat 1852-1858 sekä Rippikirjat 1859-1868 [sinne tästä].

12.1.07 Naksuteltu lisää rullaa IK 276, nyt koneelle siirtyi Kemin Syntyneitä, vuodet 1826-1857.

11.1.07 Digitoitu tänään Kemin rullaa IK 276. Koneelle saatu Kemi Syntyneet 1705-1708, 1708-1712, 1713-1715, Vihityt 1713, 1718, Kuolleeet 1698-1715.

Jäsenille huom! Riston lähetettyä ajankohtaisasioita sähkiöpostiviestillä niille, jotka ovat sellaisen ilmoittaneet, kertoo hommanneensa, että melkoinen määrä viestejä palautui lähettäjälle. Kannattaa muistaa ilmoitetta osoitteenmuutoksista, sekä niistä oikeista että virtuaaliaistakin. Sellainen käy näppärästi vaikkapa sivuston palautelomakkeella.

10.1.07 Risto digitoi loppuun Helsingin rullan KK3 ja rippikirjat 1817-1835. Eilinen neuvontapäivä muuten osoitti tarpellisuutensa. Paikalle ilmaantui odotettua lukuisampi joukkon tiedonhaluisia sukututkijoita pulmineen. Paikalla olivat Risto ja Rönkön Pekka jotka opastivat ja neuvoivat.

Linkkilistaan lisätty muutaman mielenkiintoinen linkki ajanlaskusta: http://www.apinalauma.fi/~andy/Suku/Latina.html

http://kotisivu.suomi.net/markku.nykanen/ikikalenteri.html

Uusi Jatuli, Kemin Kotiseutu ja Museoyhdistyksen julkaisu ilmestynee tammikuussa. Vanhojakin Jatuleita yhä   saatavilla. Kemin Kotiseutu- ja Museoyhdistys myy kirjavarastoaan. Hinnat alkaen 1 €.

9.1.07 Yhdistyksen hallituksen kokouksessa marraskuussa päätettiin aloittaa neuvontapäivät joka kuukauden toinen  tiistai. Ensimmäisen kerran neuvontapäivä tiistaina 9. tammikuuta klo 16.00-19.00 ja paikkana Kemin kaupungin kirjaston kotiseutuosasto. Tuolloin halukkaille mahdollista saada opastusta kirjaston mikrofilmilaitteiden käytössä, digitoinnissa, sukututkimusohjelmien käytöstä ynnä muussa mikä aiheuttaa propleemeja. Kaikki kiinnostuneet tervetulleita. Paikalla ainakin puheenjohtaja-Risto, ja muitakin.

9.1.07 Kiirettä pittää, jos nimittäin aiot osallitua sukututkimuskurssille. Ilmoittautumiset kannattaa tehdä hetimiten, Kemin Työväenopistoon, puh. 258 240 taikka 0400 294 612. Osoite Marina Takalonkatu 3, 94100 KEMI. Aikaa on vain 12.1.07 asti.

Kurssi on tarkoitettu hieman jo sukututkimusta harrastaneille, mutta toki myös aloittelijat voivat kurssille osallitua. Kurssin järjestää Kemin Työväenopisto 25.1.-26.1, 2.2.3.2 ja 16.2. 17.2. Infotilaisuus järjestetään 16.1.2007 klo 18.00-20.00. Oppitunteja kurssissa on 35. Kurssipäivät ovat perjantaisin klo 17.30 - 20.30 ja lauantaisin klo 10.00-15.15. Kurssilla opit6aa sekä perinteistä sukututkimusta (kirkonkirjat, muut arkistot, vanhat käsiaäalt), että sähköistä sukututkimusta (tietokoneen ja internetin käyttö). Kurssin vetäjinä toimivat Kauko Kuusela, Jouko Autio ja Seija Pulkamo.

9.1.07 Risto jatkoi rullaan KK 2 parissa, saatiin loppuun, ja digitoinnin kohteena oli Helsingin Rippikirjat 1795-1805 sekä seuraava aukeama, Rippikirjat 1806-1816. Aloitettiin rulla KK3, ja Rippikirjat 181-7-1827.

8.1.07 Ristolla työn alla rulla KK 1 ja Helsingin Rippikirjat 1783-1794 sekä Rk 1795-1805. Rulla saatu loppuun. Lisäksi aloitettu rulla KK2, josta jatkoa Rippikirjaan 1783-1794 sekä alku Rippikirjaan 1795-1805. Lisäksi digitoitu 2:s koneella korteilta Kemin Syntyneet 1878-1889 loppuun korteilta.

7.1.07 Lisää Kittilää nettiin, nyt Rippikirjat 1869-1879 [sinne tästä].

6.1.07 Nettiin saatu jo Kittilääkin, Rippikirja 1837-1844 [sinne tästä].

4.1.07 Digitoitu tänään 2:s koneella korteilta Kemin Syntyneitä 1878-1889.

3.1.07 Jatkettu Helsingin Rippikirjojan 1730-1735 parissa ja saatu ne loppuun. Aloitettu samalta rullalta (KK1 ) seuraava rippikirjajakso, 1783-1794 (missähän välistä pätkä?).

3.1.07 Nettiin saatu viimeinen satsi Simon rippikirjoja, Rippikirja 1872-1879 [sinne tästä].

2.1.07 Risto digitoi loppun Kittilän rullan Ik 356, ja aloitteli Helsingin rullaan KK 1 Rippikirjoja 1730-1735.

Meri-Lapin Sukututkijat toivottaa Onnellista Uutaa Vuotta kaikille jäsenille ja yhteistyökumppaneille!